mielenterveyspalsta
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Kuka modeksi Helun yleiselle?

+9
Vasso Q. Para
kis
jataki
Kyllästynyt
Biancaliina
Pertti Luukkonen
tapio p
Kelju
Tris
13 posters

Sivu 3 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava

Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kelju Pe Helmi 12, 2010 10:13 pm

Kyllästynyt kirjoitti:
Kelju kirjoitti:Olen tullut siihen tulokseen, että asianomainen ei oikeasti ymmärrä omaa osuuttaa mihinkään noihin tapahtumiin tai torjuu sen asian niin vahvasti, että uskoo olevansa täysin viaton.
Ja sinä tuet tuota ymmärtämättömyyttä hurskastelemalla kuinka "suurin osa lukijoista ymmärtää satunnaiset käämien palamiset".

AIVAN NIIN KUIN SINULLA KELJU OLISI JONKINLAINEN OIKEUS TAI VALTUUTUS VÄHÄTELLÄ TRISTANIN UHRIEN KÄRSIMYKSIÄ!

En minä sitä halua vähätellä. Kyse on eräänlaisesta "syyntakeettomuudesta", kuten vaikka pikkulapsella, joka otta vasaran lattialta ja kopautta sillä toista kaaliin ymmärtämättä, että toiseen sattui. Vasara tietysti pitää ottaa pois ja kertoa, ettei niin saa tehdä, koska toiseen sattuu. Mutta kun lapsella ei ole eväitä ymmärtää tekojensa seurauksia, on turha torua enempää. Toruista on siinä tapauksessa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Se ei tietysti uhrista tunnu reilulta, mutta minkäs teet?
Kelju
Kelju

Viestien lukumäärä : 150
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  kis Pe Helmi 12, 2010 10:35 pm

Viesti poistettu, koska heluun liittyviä yksityisasioita ei kirjoiteta eikä copy-pasteta tälle palstalle!!!

T: kontu

kis

Viestien lukumäärä : 19
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt Pe Helmi 12, 2010 10:51 pm

kis kirjoitti:minulla on sellainen käsitys, että ihmiset yrittävät olla mahdollisimman normaalisti ja näin korjata mahdollisia vaurioita, tukematta tai tuomitsematta ketään.

Miksi ihmeessä, kun ainoa keino korjata ja ehkäistä vaurioita olisi tuomita Tristanin harjoittama nettikiusaaminen, herjaaminen ja solvaaminen?

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt Pe Helmi 12, 2010 10:52 pm

Kelju kirjoitti:En minä sitä halua vähätellä. Kyse on eräänlaisesta "syyntakeettomuudesta", kuten vaikka pikkulapsella, joka otta vasaran lattialta ja kopautta sillä toista kaaliin ymmärtämättä, että toiseen sattui. Vasara tietysti pitää ottaa pois ja kertoa, ettei niin saa tehdä, koska toiseen sattuu. Mutta kun lapsella ei ole eväitä ymmärtää tekojensa seurauksia, on turha torua enempää. Toruista on siinä tapauksessa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Se ei tietysti uhrista tunnu reilulta, mutta minkäs teet?

Eihän Tristanin kohdalla ole kyse mistään syyntakeettomuudesta vaan laskemallisuudesta ja puhtaasta itsekkyydestä!

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  kis Pe Helmi 12, 2010 11:07 pm

KYLLÄ MÄÄ KALLISTUISIN ENEMMÄN SILLE KANNALLE, ETTÄ TRIS JUO LIIKAA JA LÄÄKITYS MYÖS VAIKUTTAA SEN TOIMINTAAN JA ETTÄ TRIS EI OLE OIKEIN KUNNOSSA.MUTTA TOIVON TOKI, ETTÄ EI TÄMÄ NYT PAHENTAISI TILAANSA. KAIKKEA SATTUU KÄNNISSÄ JA KATKERANA.
MUTTA SAIS TRIS KYLLÄ NÖYRTYÄ KERTOMAAN ASIALLISESTI, MIKSI NÄIN KÄVI .JA MITÄ HÄN AIKOO TEHDÄ TAI ON TEHNYT PARANTAAKSEEN TILANNETTA.
KOSKA MONET KUMMINKIN OLIVAT TUKEMASSA TRISIN PALUUTA JA VALMIITA
KATSOMAAN LÄPISORMIEN ENTISIÄ RAIVOKOHTAUKSIA JA NYT HÄMILLÄÄN, ETTÄ EI VOI OLA TOTTA, MIKS SE NYT TAAS ALKOI RIEHUA. VIELÄKÄÄN EN ITSE USKO TRISTANIN TARKOITUKSELLISEEN PAHUUTEEN, MUTTA SUUTUTTAA MUAKIN, KUN PITI TAAS OLLA IDIOOTTI.

kis

Viestien lukumäärä : 19
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kelju Pe Helmi 12, 2010 11:17 pm

Kyllästynyt kirjoitti:
Eihän Tristanin kohdalla ole kyse mistään syyntakeettomuudesta vaan laskemallisuudesta ja puhtaasta itsekkyydestä!

Sitäkin, mutta semmoista ymmärtämättömän lapsen itsekkyyttä.

Kisille. Ei se ole pahuutta tai ilkeyttä, vaan semmoista, kuin kaksivuotias uhmaikäinen purkaa kiukkuaan.
Kelju
Kelju

Viestien lukumäärä : 150
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kelju La Helmi 13, 2010 7:40 am

Kelju
Kelju

Viestien lukumäärä : 150
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  ve e La Helmi 13, 2010 8:32 am

"Saatana täs on mies joka tohtii sannoo ja tehä mitä haluaa"

ve e

Viestien lukumäärä : 28
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Insignia La Helmi 13, 2010 10:06 am

Kyllästynyt kirjoitti:
Insignia kirjoitti:... Ei minua oikeastaan kiinnosta syyllisen etsiminen...

Kuitenkin olet minua syytellyt ja solvannut (tyystin vailla perusteita) sekä levittänyt minuun liittyen suoraan sanoen täyttä paskaa?!?

Que? Sekoitatko minut mahdollisesti johonkuhun toiseen, tämä on ainoa käyttämäni nikki. En muistakseni ole sinua maininnut tai ajatellut kuukausikaupalla. Toki olen saattanut jotain kommentoida ajat sitten, mutta tarkoitukseni tuskin ollut riitaa haastaa??

Insignia

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt La Helmi 13, 2010 10:50 am

Kelju kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:
Eihän Tristanin kohdalla ole kyse mistään syyntakeettomuudesta vaan laskemallisuudesta ja puhtaasta itsekkyydestä!

Sitäkin, mutta semmoista ymmärtämättömän lapsen itsekkyyttä.

Kisille. Ei se ole pahuutta tai ilkeyttä, vaan semmoista, kuin kaksivuotias uhmaikäinen purkaa kiukkuaan.

Mutta kun Tristan EI OLE KAKSIVUOTIAS!

Eikä myöskään ole mitään järkeä tai syytä kohdella Tristania niin kuin hän olisi uhmaikäinen 2-vuotias, alaikäinen ja kyvytön noudattamaan yleisiä käytöstapoja.

Lisäys: Tristanin "raivokohtauksissa" ja muussa toiminnassa on nimenomaan kyse TAHALLISESTA ILKEYDESTÄ JA ITSEKKYYDESTÄ - ELI SUORANAISESTA PAHUUDESTA.


Viimeinen muokkaaja, Kyllästynyt pvm La Helmi 13, 2010 10:51 am, muokattu 1 kertaa (Raportin syy : Lisäys)

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt La Helmi 13, 2010 10:53 am

Insignia kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:
Insignia kirjoitti:... Ei minua oikeastaan kiinnosta syyllisen etsiminen...

Kuitenkin olet minua syytellyt ja solvannut (tyystin vailla perusteita) sekä levittänyt minuun liittyen suoraan sanoen täyttä paskaa?!?

Que? Sekoitatko minut mahdollisesti johonkuhun toiseen, tämä on ainoa käyttämäni nikki. En muistakseni ole sinua maininnut tai ajatellut kuukausikaupalla. Toki olen saattanut jotain kommentoida ajat sitten, mutta tarkoitukseni tuskin ollut riitaa haastaa??

En sekoita tai sotke, olet useita kertoja kirjoittanut paskaa minuun liittyen.
Aikaa on saattanut kulua useampi kuukausi, mutta mitä merkitystä sillä on!

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Tris La Helmi 13, 2010 2:12 pm

kis kirjoitti:
MUTTA SAIS TRIS KYLLÄ NÖYRTYÄ KERTOMAAN ASIALLISESTI, MIKSI NÄIN KÄVI .JA MITÄ HÄN AIKOO TEHDÄ TAI ON TEHNYT PARANTAAKSEEN TILANNETTA.

Näin kävi kun mua on vaan potkittu päähän liikaa. En kestänyt sitä enää. Monet muut on parempia kestämään epäoikeudenmukaisuuksia kuin minä ja kuittaamaan ne olan kohautuksella. Itse en siihen pysty kun mulla on jokin narsistinen streakki, juuri tuo pikkulapsen tapainen. Kun epäoikeudenmukaisuus kasvaa niin jossain vaiheessa vaan räjähdän. Koska minun on helpompi kestää se että olen itse väärintekijä. Miksi mua on pakko potkia päähän tuolleen niin en tajua.

Puhuin eilen Helun kanssa puhelimessa. Tilanne on huono muttei kai täysin toivoton. Samapa se, pitäisi järjestää elämä muutenkin kuntoon ja työkokeilu alkaa kohta.

Tris

Viestien lukumäärä : 136
Join date : 02.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Sinua Tristan ei ole potkittu päähän - päinvastoin

Viesti  Kyllästynyt La Helmi 13, 2010 2:23 pm

Tris kirjoitti:Näin kävi kun mua on vaan potkittu päähän liikaa. En kestänyt sitä enää. Monet muut on parempia kestämään epäoikeudenmukaisuuksia kuin minä ja kuittaamaan ne olan kohautuksella. Itse en siihen pysty kun mulla on jokin narsistinen streakki, juuri tuo pikkulapsen tapainen. Kun epäoikeudenmukaisuus kasvaa niin jossain vaiheessa vaan räjähdän. Koska minun on helpompi kestää se että olen itse väärintekijä. Miksi mua on pakko potkia päähän tuolleen niin en tajua.

Puhuin eilen Helun kanssa puhelimessa. Tilanne on huono muttei kai täysin toivoton. Samapa se, pitäisi järjestää elämä muutenkin kuntoon ja työkokeilu alkaa kohta.

SINUA TRISTAN EI OLE KUKAAN POTKINUT PÄÄHÄN.

SEN SIJAAN SINÄ TRISTAN OLET VUOSIKAUSIA POTKINUT PÄÄHÄN, KIUSANNUT, SOLVANNUT SEKÄ RÄÄKÄNNYT LUKEMATTOMIA KIRJOITTAJIA!

Ja ainoa epäoikeudenmukaisuus jota sinua kohtaan on harjoitettu on se, että SINULLE ON ANNETTU ERITYISOIKEUKSIA!

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Raatelulammas La Helmi 13, 2010 2:52 pm

Tris kirjoitti:
kis kirjoitti:
MUTTA SAIS TRIS KYLLÄ NÖYRTYÄ KERTOMAAN ASIALLISESTI, MIKSI NÄIN KÄVI .JA MITÄ HÄN AIKOO TEHDÄ TAI ON TEHNYT PARANTAAKSEEN TILANNETTA.

Näin kävi kun mua on vaan potkittu päähän liikaa. En kestänyt sitä enää. Monet muut on parempia kestämään epäoikeudenmukaisuuksia kuin minä ja kuittaamaan ne olan kohautuksella. Itse en siihen pysty kun mulla on jokin narsistinen streakki, juuri tuo pikkulapsen tapainen. Kun epäoikeudenmukaisuus kasvaa niin jossain vaiheessa vaan räjähdän. Koska minun on helpompi kestää se että olen itse väärintekijä. Miksi mua on pakko potkia päähän tuolleen niin en tajua.

Puhuin eilen Helun kanssa puhelimessa. Tilanne on huono muttei kai täysin toivoton. Samapa se, pitäisi järjestää elämä muutenkin kuntoon ja työkokeilu alkaa kohta.

Vaikka Tristanin vastaus on niin odotetunlainen kuin olla voi, silti en voi olla purskahtamatta nauruun! lol! Ei ihmekään ettei moni meinaa uskoa, että voi olla olemassa niin läpeensä itsekeskeistä, häijyä kiukkupussia! Jotkut antavat miltei loputtomiin Tristanille "vielä sen viimeisen mahdollisuuden." En minäkään meinannut aikanaan aluksi uskoa. Mutta onhan meitä niin monenlaisia. Vastaavasti on olemassa aika uskomattoman hyväntahtoisia ja kärsivällisiä ihmisiä. Onneksi.

P.S. Ja sehän ei luonnollisesti ole Tristanin mielestä epäoikeudenmukaista, että hän on panettelullaan aiheuttanut hankalan tilanteen Kontun ja hänen exänsä välille. Kyseessä on siis lapsiperhe. Ja Kontu on yrittänyt olla kärsivällinen ja uskollinen ystävä Tristanille. Ja Tristanin meuhkaamisen takia monet psyykkisesti kärsivät ja heikoilla olevat ihmiset eivät päässeet mm. päiväkirjoihinsa tai muutenkaan kirjoittamaan monille hyvin tärkeälle foorumille! Ei. Tärkeintä on se, että Hänen Ylhäisyyttään on Loukattu Verisesti. Sleep

Raatelulammas

Viestien lukumäärä : 25
Join date : 10.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kelju La Helmi 13, 2010 5:04 pm

Kyllästynyt kirjoitti:

Mutta kun Tristan EI OLE KAKSIVUOTIAS!

Eikä myöskään ole mitään järkeä tai syytä kohdella Tristania niin kuin hän olisi uhmaikäinen 2-vuotias, alaikäinen ja kyvytön noudattamaan yleisiä käytöstapoja.

Lisäys: Tristanin "raivokohtauksissa" ja muussa toiminnassa on nimenomaan kyse TAHALLISESTA ILKEYDESTÄ JA ITSEKKYYDESTÄ - ELI SUORANAISESTA PAHUUDESTA.

Huoh. Ymmärrän kyllä närkästyksesi. Tämä taitaa olla ratkaisematon ongelma. Kumpikaan ei anna tuumaakaan periksi. Ei Trisse tietenkään ole enää lapsi, mutta tietyiltä osin toimii kuin lapsi. Toivomme aikuistumista ennen eläkeikää. :/
Kelju
Kelju

Viestien lukumäärä : 150
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt La Helmi 13, 2010 5:09 pm

Kelju kirjoitti:Huoh. Ymmärrän kyllä närkästyksesi. Tämä taitaa olla ratkaisematon ongelma. Kumpikaan ei anna tuumaakaan periksi. Ei Trisse tietenkään ole enää lapsi, mutta tietyiltä osin toimii kuin lapsi. Toivomme aikuistumista ennen eläkeikää. :/

Et selvästikään ymmärrä.

Ongelma ei ole edes vaikea ratkaistava. Ensimmäinen edellytys sen ratkaisemiseksi on kuitenkin se, että niin sinä kuin kaikki muutkin lakkaavat hokemasta "Tristan on pienen lapsen kaltainen".

Ei ole mitään syytä kohdella Tristania avuttomana tai syyntakeettomana - ellei sitten tarkoitus ole tukea Tristanin uraa nettihäirikkönä ja -kiusaajana.

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Insignia La Helmi 13, 2010 5:35 pm

Kyllästynyt kirjoitti:
Insignia kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:
Insignia kirjoitti:... Ei minua oikeastaan kiinnosta syyllisen etsiminen...

Kuitenkin olet minua syytellyt ja solvannut (tyystin vailla perusteita) sekä levittänyt minuun liittyen suoraan sanoen täyttä paskaa?!?

Que? Sekoitatko minut mahdollisesti johonkuhun toiseen, tämä on ainoa käyttämäni nikki. En muistakseni ole sinua maininnut tai ajatellut kuukausikaupalla. Toki olen saattanut jotain kommentoida ajat sitten, mutta tarkoitukseni tuskin ollut riitaa haastaa??

En sekoita tai sotke, olet useita kertoja kirjoittanut paskaa minuun liittyen.
Aikaa on saattanut kulua useampi kuukausi, mutta mitä merkitystä sillä on!

Ikävää, jos näin on ollut. Tahallani en muistaakseni ole riitaa haastanut, se ei oikein kuulu persoonaani. Olet ehkä tulkinnut väärin, tai sitten on ollut kyse omasta huonosta kunnostani tuolloin. En kuitenkaan haluaisi tästä mitään nettiriitaa, toivottavasti et sinäkään. En minä ole tällä enkä muillakaan palstoilla tahallani aiheuttamassa pahaa oloa kenellekään.

Insignia

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  ve e La Helmi 13, 2010 5:38 pm

Kyllästynyt kirjoitti:Et selvästikään ymmärrä.

Ongelma ei ole edes vaikea ratkaistava. Ensimmäinen edellytys sen ratkaisemiseksi on kuitenkin se, että niin sinä kuin kaikki muutkin lakkaavat hokemasta "Tristan on pienen lapsen kaltainen".
Heikkous ja hempeyskö ovat tämän maailman ongelma?

Läheisriippuvuus.

Supernannyä peliin.

Joku vahva.

Viimeisenä presidentti.

Noh, USA:n presidentti.

ve e

Viestien lukumäärä : 28
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt La Helmi 13, 2010 5:50 pm

Insignia kirjoitti:Ikävää, jos näin on ollut. Tahallani en muistaakseni ole riitaa haastanut, se ei oikein kuulu persoonaani. Olet ehkä tulkinnut väärin, tai sitten on ollut kyse omasta huonosta kunnostani tuolloin. En kuitenkaan haluaisi tästä mitään nettiriitaa, toivottavasti et sinäkään. En minä ole tällä enkä muillakaan palstoilla tahallani aiheuttamassa pahaa oloa kenellekään.

Juu, minunkin mielestäni on ollut ikävää, että sinä levität minuun liittyen perättömiä väitteitä ja syyttelet minua.
En todellakaan ole tulkinnut väärin.

Ei minulla ole mitään tarvetta tai halua riidellä sen enempää sinun kuin kenenkään muun kanssa, mutta jos et itse muista mitä olet kirjoittanut, teepä Helun palstalla haku omista kirjoituksistasi ja katso itse mitä olet kirjoittanut. Tukiaseman kirjoituksia ei tietääkseni pääse enää näkemään mistään, mutta kunhan nyt tarkistat kirjoituksesi ensin Helun palstalta.

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt La Helmi 13, 2010 5:53 pm

ve e kirjoitti:Heikkous ja hempeyskö ovat tämän maailman ongelma?

Läheisriippuvuus.

Supernannyä peliin.

Joku vahva.

Viimeisenä presidentti.

Noh, USA:n presidentti.

Ei suinkaan hempeys vaan heikkous joka estää puolustamasta heikkoja ja houkuttelee asettumaan vahvemman puolelle.

Supernannya ei tarvita, emmeköhän me kaikki ole aikuisia ihmisiä ja supernannyn etsiminen on vain loukkaavaa niitä kohtaan jotka ovat joutuneet aikuisen "uhmaikäisen" uhriksi.

Presidentti????

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Insignia La Helmi 13, 2010 6:09 pm

Kyllästynyt kirjoitti:
Insignia kirjoitti:Ikävää, jos näin on ollut. Tahallani en muistaakseni ole riitaa haastanut, se ei oikein kuulu persoonaani. Olet ehkä tulkinnut väärin, tai sitten on ollut kyse omasta huonosta kunnostani tuolloin. En kuitenkaan haluaisi tästä mitään nettiriitaa, toivottavasti et sinäkään. En minä ole tällä enkä muillakaan palstoilla tahallani aiheuttamassa pahaa oloa kenellekään.

Juu, minunkin mielestäni on ollut ikävää, että sinä levität minuun liittyen perättömiä väitteitä ja syyttelet minua.
En todellakaan ole tulkinnut väärin.

Ei minulla ole mitään tarvetta tai halua riidellä sen enempää sinun kuin kenenkään muun kanssa, mutta jos et itse muista mitä olet kirjoittanut, teepä Helun palstalla haku omista kirjoituksistasi ja katso itse mitä olet kirjoittanut. Tukiaseman kirjoituksia ei tietääkseni pääse enää näkemään mistään, mutta kunhan nyt tarkistat kirjoituksesi ensin Helun palstalta.

Tähän minun täytyy kommentoida sen verran , etten koskaan kirjoittanut riviäkään alkuperäiselle Tukarille. Luin sitä kyllä, ja sitä kautta siirryin kakkostukarille, jossa lopulta uskaltauduin kirjoittamaan. Osaltani lopetan tämän tähän, ja voit olla varma, etten viittaa sinuun enää millään palstalla.

Insignia

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt La Helmi 13, 2010 6:12 pm

Insignia kirjoitti:Tähän minun täytyy kommentoida sen verran , etten koskaan kirjoittanut riviäkään alkuperäiselle Tukarille. Luin sitä kyllä, ja sitä kautta siirryin kakkostukarille, jossa lopulta uskaltauduin kirjoittamaan. Osaltani lopetan tämän tähän, ja voit olla varma, etten viittaa sinuun enää millään palstalla.

Kuten jo sanoin, Tukiaseman tekstejä ei enää pysty näkemään, mutta Helun palstalle ainakin sinä pääset - ja voit itse todeta "kommentoineesi" minua useita kertoja.

Toivon hartaasti, että pidät lupauksesi etkä esim. Tristanin blogissa viittaa minuun enää millään tavalla.

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  ve e La Helmi 13, 2010 6:23 pm

Kyllästynyt kirjoitti:
Presidentti????
No vaan, että pitääkö sen rakenteen tulla rakenteettomaan kokemukseen aina ulkopuolelta, ja eiks sitä rajatonta voida auttaa itse itteään ettimään? Mikä todella on kaukonäköistä tällaisissa asioissa?

Ja jos rakenne halutaan tuoda ulkopuolelta jonkun vähän isokenkäisemmän, mutta rakenteettoman elämään (Keisari Nero, Herra Pääjohtaja, Herra Presidentti), niin silloin helposti tarvitaan sitten auktoriteettia omaavia ihmisiä taakse. Isompien maiden Presidenttejä. Löytyykö niitä aina? Onko sellaista vastuuntuntoa ihmisissä yleensä? Arvostetaanko sitä edes? Arvostaako kansantaloustiede? (Äh.)

Ymmärrän kyllä näkökantasi tällä kertaa.

Tuntuu, ettei peräänkuulluttamasi kaltaista päättäväisyyttä enää nykymaailmassa löydy. Että kaikki puhaltaisivat samaan hiileen tuollaisessa asiassa. Kaikki on niin hajautunutta. Jokaisella oma mielipide, miten pitäisi olla. Kaikki asiantuntijoita.

Sinä olet Kyllästynyt usein aika armoton.

ve e

Viestien lukumäärä : 28
Join date : 03.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Kyllästynyt La Helmi 13, 2010 6:34 pm

ve e kirjoitti:... Sinä olet Kyllästynyt usein aika armoton.

Näkemyksesi ei ole koko totuus.

Kyllästynyt

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 04.01.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Admin La Helmi 13, 2010 6:46 pm

Kyllästynyt kirjoitti:
ve e kirjoitti:... Sinä olet Kyllästynyt usein aika armoton.

Näkemyksesi ei ole koko totuus.

Kyllästynyt tosiaan on joskus aika armoton. Tuntuu välillä ettei hän ymmärrä muiden ihmisten mt-ongelmia ja niihin liittyviä oireita.
Esimerkkinä voisi mainita yhden Kyllästyneen lauseen kun hän sanoi ettei vaikeasta masennuksesta kärsivä parane sairaslomahoidolla. Ei ehkä paranekaan, mutta parempaakaan vaihtoehtoa ei nyky-yhteiskunnassa vielä ole keksitty. Sitäpaitsi pitkä sairasloma ja siihen liittyvä tehokas lääkitys , jos potilaalle annetaan samalla jotain aktivointitoimenpiteitä potilaan jaksamisen mukaan, voi auttaa monia vakavasta masennuksesta kärsiviä takaisin jaloilleen.

Admin
Admin

Viestien lukumäärä : 131
Join date : 02.01.2010

https://tukari2.palstahaku.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Kuka modeksi Helun yleiselle? - Sivu 3 Empty Vs: Kuka modeksi Helun yleiselle?

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa